sunnuntai 28. heinäkuuta 2013

Peruna-rosmariinipizza

Tein jo aiemmin uudella pizzakivelläni naan-leipää, nyt oli pizzan vuoro. Jauhoilla on merkitystä pizzan teossa. Pizzajauhoista, durumvehnäjauhoista tai durumvehnäjauhojen ja erikoisvehnäjauhojen sekoituksesta tulee paras pizzataikina. Taikinaan saa hyvän sitkon. Pastanjauhantaa-blogissa on hyviä ohjeita pizzanteosta, esim. että taikinan voi tehdä yleiskoneella, anna koneen vaivata taikinaa 5 minuuttia. Jos vaivaat sen käsin, siihen menee tupla-aika ja että kohotukseen menee tunti, taikina saa kohota kaksinkertaiseksi. Kokeilen vielä jonain päivänä ruisjauhoja mukaan taikinaan, siitä tulee varmasti rapsakka pohja. Pizzakivi lämmitetään aina ennen pizzan paistamista. Se laitetaan kylmään uuniin ja lämpö vasta sitten päälle. Itselläni on Bagestenin kivi, laitan sen puoleksi tunniksi 250 asteeseen uunin alaosaan ritilän päälle. Puhdistan sen pelkällä vedellä käytön jälkeen ja kuivaan heti. Täällä on Kuningaskuluttajan testi pizzakivistä, kannattaa kurkata, jos miettii kiven hankkimista. Jos sulla ei ole kiveä, lämmitä uunipelti uunissa ennen kuin laitat pizzan siihen. Sanon vaan sen, en ikinä anna tota kiveä pois, kyllä tulee niin hyvät pizzat! Pohjataikinan reseptejä tutkittuani tulin siihen tulokseen, että teen sen tuosta jauhopaketin kyljestä, lisäsin ohjeeseen suolan, sokerin ja oliiviöljyn. Taikina onnistui oikein hyvin, kannattaa kokeilla! Siitä tulee pari pizzakiven kokoista pizzaa.






Taikina, 2 -3 pizzaa:
2 dl vettä kädenlämpöisenä
1/3 pkt tuorehiivaa
hiven merisuolaa myllystä
1 tl sokeria
1 1/2 rkl oliiviöljyä
Yhden pizzan päälle:
4 pienehköä perunaa
rosmariinia
oliiviöljyä
merisuolaa myllystä

Liuota hiiva veteen. Lisää sokeri, suola ja öljy. Vaivaa lopuksi jauhot taikinaan. Tee taikina joko yleiskoneella tai käsin. Anna kohota lämpimässä vedottomassa paikassa leivinliinan alla noin  tunnin ajan. Jaa taikina kahteen tai kolmeen osaan. Vaivaa taikinanpalaa vielä hetki. Kauli, taputtele tai pyörittele käsissäsi taikina ohueksi pizzapohjaksi. Siirrä pohja pizzalapion tai leivinpaperin päälle ja täytä. Pese ja kuivaa perunat, älä kuori. Siivuta mandoliinilla tai terävällä veitsellä ihan ohuiksi siivuiksi. Lado siivut limittäin pizzan päälle. Valuta vähän oliiviöljyä nauhana perunoiden päälle. Ripottele reilusti suolaa ja lopuksi vielä silputtu rosmariini päällimmäiseksi. Paista 260 asteessa uunin keskiosassa 5 -10 minuuttia.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti