sunnuntai 3. marraskuuta 2013

Kielenvievä juusto-kinkkupiirakka

Mun anoppi on tehnyt tätä piirasta ihan hirveen kauan, joskus alkuperäisversioina, mutta myös muunneltuina versioina, esim. broilerista. Muutama vuosi sitten otin häneltä tämän reseptin ja siitä tuli kestosuosikki meidän perheeseen. Ihanan pehmeä pohja ja kinkun ja juuston yhdistelmä täytteessä ei koskaan petä. Huomasin, että joissakin blogeissakin on tätä piirasta tehty. Tästä tykkää kaikki! Piiras kannattaa paistaa uunin alaosassa ja paiston loppuajaksi voi laittaa leivinpaperin päälle, jos pinta alkaa tummua liikaa. Tämän kyseisen piiraan tein kavereille vierastarjottavaksi, enkä siten voinut kuvata piirakan palaa. Muuten, kaverit ja vieraat tykkäsivät tästä herkusta tosi paljon!














8:lle hengelle
Pohja:
1/2 prk maitorahkaa
125 g pehmeää voita
2 dl vehnäjauhoja (tai 1 dl vehnäjauhoja ja 1 dl hiivaleipäjauhoja)
1 tl leivinjauhetta
Täyte:
150 -170 g kinkkusuikaleita
150 g emmentalia raasteena
Liemi:
3 munaa
2 dl ruokakermaa
1 dl maitoa
mustapippuria myllystä
1/2 tl paprikajauhetta
1 rkl kuivattua persiljaa

Sekoita pohjan rahka ja voi. Lisää jauhot, joihin on sekoitettu leivinjauhe. Sipaile pullasudilla öljyä n. 28 cm halkaisijaltaan olevan piirasvuoan pohjalle ja reunoille. Taputtele taikina vuoan pohjalle ja ohuelti reunoille. Levitä kinkku ja juustoraaste pohjalle. Sekoita liemen aineet keskenään ja kaada päälle. Kypsennä 200 asteessa noin 40 minuuttia. Parhaimmillaan tarjottuna haaleana.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti