torstai 10. huhtikuuta 2014

Pastasalaatti 70 hengelle

Sain ystävältäni pyynnön tehdä jonkin pikkusuolaisen hänen vaateliikkeensä teemapäivää varten. Koska tarkkaa kävijämäärää oli vaikea arvioida, piti purtavan olla jotakin sellaista, että sitä saisi tarvittaessa helposti ja nopeasti lisää tarjolle. Sen piti myös olla edullista ja sellaista, että mitä jäisi, sen voisi helposti syödä itse. Sain idean pastasalaatista, joka tarjottaisiin pienistä kertakäyttöisistä mukeista. Pienet kertakäyttöiset konjakki"lasit" olivat oikein kivat tähän tarkoitukseen. Tällä tavalla tarjottu pastasalaatti sopii myös sormisyötävien kanssa tarjottavaksi. Salaatti haluttiin kirkkaana, ei siis mitään kermaviiliä tällä kertaa. Aloin laittaa aineksia paperille; kierrepastaa, jotain kinkku- tai salamisuikaletta, herne-maissipaprikaa, maustekurkkua, persikkaa ja juustoa. Kierrepastaksi valitsin edullisen Euroshopperin ja se olikin mainio valinta. Se on juuri sopivan kokoista tälläisiin salaatteihin, ei liian ison kokoista vaan sellaista pikkurillin vahvuista. Koska päässäni alkoi nakuttaa tacomauste, valitsin suikaleiksi Portin keitetyn salamisuikaleen. Se on tekotapansa takia sekä edullinen että mieto maultaan, siis aivan täydellinen suikale tähän tarkoitukseen. Herne-maissi-paprika helppoutensa ja edullisuutensa takia kaupan pakastealtaasta ja juustoksi Pirkan kermajuusto, ei mitään kevytmallia! Omassa mehussaan olevaa persikkaa purkista, siitä tuli kivaa hedelmäistä makua ja kaunista väriä salaattiin. Kurkuksi valitsin valkosipulimaustekurkun, siinä oli tarpeeksi makua. Sitten vielä yksi yrtti eli puntti persiljaa pieneksi hakattuna. Tuo kastikkeen teko olikin sitten aika jännää, koska olin jo päättänyt laittaa sinne tacomaustepussin, mutta ajattelin, että se voi olla liian "tujua" yksinään. Jollain sitä pitäisi loiventaa, mutta millä? Miten olisi Piltti vauvansose, makuna mango? Mua jännitti ihan hirveesti, että pilaanko mä sen salaatin tolla erikoisella kastikkeellani, mutta päin vastoin kävi, se sopi sinne salaattiin aivan loistavasti. Salaatti sai niin paljon kiitosta, että uskallan täydestä sydämmestäni suositella sitä pitosalaatiksi juhliin. Tämä on erittäin nopeatekoinen salaatti, koska pilkkomista ei ole kovin paljon ja sen voi mainiosti tehdä edellisenä päivänä valmiiksi maustumaan. Aineksien valuttaminen lävikössä on tärkeää, etteivät ne kostuta salaattia liikaa; sulatettu herne-maissi-paprika, persikka ja maustekurkku. Öljykastikkeeseen laiton neutraalia öljyä, muistaakseni auringonkukkaa, sinappia, tacomaustetta, valkoviinietikkaa ja sen vauvan mangososeen. Kastikkeen ainekset lukuunottamatta öljyä, kannattaa laittaa kulhoon, vatkata sähkövatkaimella ja lisätä öljy ohuena nauhana joukkoon. Eikä kannata pelästyä kastikkeen hurjaa väriä, sinne vaan salaatin joukkoon, siitä tulee todella hyvää! Jätin salaattia vähän kotiin, että pääsimme myös Isännän kanssa sitä maistelemaan. Isäntä sai kuningasidean lämmittää salaattia mikrossa ja laittaa sitten ketsuppia päälle. Voin kyllä sanoa, että se oli sairaan hyvää lämpimänä, maut tulivat hienosti esiin! Salaattia tulee noilla aineksilla noin 10 kg, ja laskettuna noin 150 g/henkilö, siitä riittää noin 70 hengelle. Salaatti on ulkonäöltään tosi kaunista, värit pääsevät hyvin esille, kun esim. kermaviili ei ole niitä peittämässä. Tämä salaatti on laktoositon, ainoa maitotuote, Pirkka kermajuusto ei sisällä laktoosia. 











1 kg (Euroshopper) kierrepastaa
1 kg (á 250 g) Portin salamisuikaleita
1,2 kg herne-maissi-paprika-pakastetta
3 prk (á 410 g) persikkaa omassa mehussa
1 kg (Pirkka) kermajuusto, rasva 31 %
8 kpl valkosipulimaustekurkkua
1 puntti persiljaa
Kastike:
3 rkl sinappia
1 pss (Santa Maria) tacomaustetta
1/2 dl valkoviinietikkaa
1 prk (Piltti) mangososetta
3 dl neutraalia öljyä, esim. auringonkukkaöljyä

Keitä pasta suolalla maustetussa vedessä. Muista käyttää tarpeeksi suolaa, tai laita vaikka lihaliemikuutio keitinveteen makua antamaan. Valuta ja jäähdytä pasta. Valuta sulatetusta herne-maissi-paprikasta nesteet pois. Valuta valkosipulimaustekurkut ja persikat ja kuutioi ne. Kuutioi myös juusto ja silppua persilja. Yhdistä kaikki ainekset ja sekoita huolellisesti. Voit jakaa ainekset vaikka kahteen kulhoon ja sekoittaa ne siellä. Tee kastike laittamalla kulhoon kaikki muut ainekset paitsi öljy. Sekoita ainekset sähkövatkaimella. Lisää öljy ohena nauhana koko ajan vatkaimella vatkaten. Sekoita kastike salaatin joukkoon ja laita salaatti kylmään maustumaan yön yli.


3 kommenttia:

  1. Kiva idea tuo pastasalaatti ja miten se on tarjoiltu. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, aion tuota ideaa jatkossa kotonakin soveltaa, kun pidetään illanistujaisia ja tätä salaattia meillä tullaan tekemään pienemmässä mittakaavassa, kyllähän sen tuosta helposti saa sovellettua pienemmäksikin määräksi!

      Poista
  2. Tää oli valtava menestys, kun tein kummipojan rippijuhliin. Nyt on tulossa uusintaerä viikonlopun mökkireissulle. Kiitos ihanasta ohjeesta! ��

    VastaaPoista