keskiviikko 30. huhtikuuta 2014

Punajuurisosekeitto - lämpimänä tai kylmänä

Tätä samettisen ihanaa keittoa mulla oli tarjolla Korukeitaan teemapäivänä. Se tarjottiin kertakäyttömukeista sormisyötävänä. Päädyin punajuurisosekeittoon sen kauniin värin takia. Reseptin etsimisen kanssa meinasi tulla hätä käteen, kun en meinannut mistään löytää sopivaa reseptiä. Halusin että keitto tarjotaan kylmänä ja että se valmistetaan etikkapunajuuresta. En tiedä mistä olin saanut päähäni, että se olisi maukkaampaa kuin tuoreesta punajuuresta valmistettuna. Sitten oli tietysti vielä se helppous, eihän sen tarvinnut kiehua kuin hetken aikaa. Punajuuria kannattaa käsitellä kertakäyttöisin kumihansikkain tai sitten sivellä kädet ja varsinkin sormet kynsien ympäriltä ruokaöljyllä, jotta saa punaisen värin pois käsistään. Löysin sopivan reseptin niinkin oudosta paikasta kuin netistä Ylen Teksti TV:n ruokavihjeistä. Keitto oli reseptissä lämmin, mutta kun halusin sen kylmänä niin parilla lisäyksellä tein siitä kylmän ja vaikka sen itse sanonkin, roppakaupalla paremman. Kun olin laittanut reseptissä olevat ainekset, keitto maistui mielestäni hyvältä, mutta vähän pliisulta, joten lisäsin vähän suolaa, jota alkuperäisessä reseptissä ei ollut ollenkaan, maku parani huomattavasti. Kun olin soseuttanut keiton, lisäsin 3 rkl smetanaa ja sekoitin sen keiton joukkoon. Se keitto lähti suorastaan lentoon, aivan taivaallinen maku ja kun olin jäähdyttänyt sen maku oli edelleenkin yhtä hyvä. Tarjoiltaessa voi laittaa smetananokareen päälle, muuta se ei vaadi. Ei kannata ainakaan etikkakurkkua pilkkoa päälle, koska keitossa on jo etikkapunajuuria. Tämä keitto sopii tarjottavaksi lämpimänä tai kylmänä ja on niin hienostuneen makuinen, että sitä voi tarjota vaikka juhlapäivällisillä alkukeittona. Ps. liitän oheen kuvan Korukeitaalta.








7 etikkapunajuurta (tuplaa määrä, jos punajuuret ovat pieniä)
1 sipuli
2 valkosipulin kynttä
1 hapahko omena (laitoin Granny Smithin)
8 dl vettä
2 kasvisliemikuutiota
1 tl piparjuuritahnaa
1 rkl juoksevaa hunajaa
ripaus suolaa
3 rkl smetanaa

Paloittele ainekset melko pieniksi paloiksi, laita ne kattilaan smetanaa lukuunottamatta. Mausta ja keitä, kunnes kaikki ainekset ovat pehmeitä, ehkä noin vartin verran. Soseuta keitto sauvasekoittimella, lisää smetana ja pyöräytä vielä pari kertaa sauvasekoittimella. Tarjoa joko lämpimänä tai kylmänä smetanan kera alkukeittona, lounaskeittona tai pienistä laseista sormisyötävänä.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti