sunnuntai 13. huhtikuuta 2014

Vadelma-suklaatäytekakku

Tein ystäväni tyttären kaksikymppisille tämän täytekakun. Sain vapaat kädet tehdä ihan minkälaisen kakun vaan. Vadelma ja suklaa tuntui hyvältä yhdistelmältä, joten sillä mentiin. Viiden munan pohjan tein tuttuun tapaan tällä hyvällä reseptillä. Täytteestä tein tosi "pönäkän", ettei tarvinnut käyttää liivatteita. Pakastevadelmat laitoin kokonaisina täytteen sekaan. Täytteen tein omin muutoksin Kinuskikissan mansikkatäytteestä. Kokosin kakun samaan 24 cm halkaisijaltaan olevaan irtopohjavuokaan väärinpäin. Täytettä laitoin kahteen väliin, kerroksiin sipaisin vähän lemon curd-tahnaa, joka ei ollutkaan nyt pohjalla vaan täytteen päällä. Vadelmat laitoin väärinpäin täytteeseen, olivat sitten oikein päin, kun kumosin kakun. Kostutus tuttuun tapaan sitruuna-sokerivedellä, se sopii melkein joka kakkuun. Suklaakuorrutteen ohjeen löysin täältä. Suklaakuorrute oli juuri oikein mitoitettu tämä kokoisen kakun päälle. Kun kuorrute oli vähän jäähtynyt ja jähmettynyt, kaasin sen suoraan kattilasta kakun päälle spiraalina ohuena norona edeten kakun keskeltä reunoille päin. Pääsin myös testaamaan uutta lehtityllaani reunapursotuksiin, niistä tuli mielestäni oikein kivan näköiset. Itse en päässyt kakkua maistelemaan, mutta ystäväni mukaan kaikki oli mennyt nappiin, täyte, kostutus, suklaakuorrute ja tietysti itse kakku olivat maistuneet vieraille. Vielä kerran paljon onnea pyöreitä täyttäneelle Janittalle meidän pihakrookusten kera!








5 munan kakkupohja, resepti on täällä
Kostutus:
vettä, sitruunamehua, sokeria n. 1/2 dl/kerros
Täyte kahteen väliin:
lemon curd-tahnaa
4 dl vispikermaa
1 prk rahkaa
1 dl vaniljakreemijauhetta
4 rkl sokeria
130 g valkosuklaata sulatettuna
500 g pakastevadelmia
Suklaakuorrute:
300 g tummaa suklaata
25 g voita
1 dl kuohukermaa
Reunapursotukset:
n. 7 dl vispikermaa
n. 2 rkl vaniljakreemijauhetta

Tee kakkupohja kahta päivää ennen tarjoamista ja laita se jäähtyneenä muovipussissa kylmään yöksi. Tee täyte vatkaamalla kerma kovaksi vaahdoksi. Lisää joukkoon rahka, vaniljakreemijauhe, sokeri ja liedellä vesihauteessa tai mikrossa sulatettu, jäähdytetty suklaa. Jaa täytekakkupohja kolmeen osaan. Jos kokoat kakun väärinpäin samaan vuokaan, jossa pohja on tehty, laita pitkät kelmunpalat ristiin vuoan pohjalle, niin että kelmun päät ovat vuoan ulkopuolella. Laita päällimmäinen kerros väärinpäin pohjalle ja kostuta se. Sipaise ohut kerros lemon curd-tahnaa ja 1/4 täytteestä päälle. Lado sitten puolet vadelmista väärinpäin täytteelle, ei ihan reunoille asti. Laita vielä 1/4 täytteestä vadelmien päälle. Sitten seuraava kakkulevy, kostutus, lemon curd-tahna ja täyte ja vadelmat samoin kuin ensimmäisessäkin välissä. Sitten pohjakerros päällimmäiseksi, kostutus ja vedä neljä kelmujen päät tiukasti kakun päälle. Laita kevyt paino päälle ja kakku yöksi kylmään maustumaan. Tee suklaakuorrute liedellä kattilassa vesihauteessa. Anna ainesten sulaa kunnolla, nosta kattila liedeltä. Sekoita tasaiseksi ja anna jäähtyä 5 -10 minuuttia ja kaada kakun päälle ohuena norona spiraalina keskeltä reunoille päin. Vatkaa reunapursotuksen kerma kovaksi vaahdoksi ja lisää joukkoon vaniljakreemijauhe. Tuo kerman määrä riippuu pursotustyylistä, joihinkin pursotuksiin menee enemmän kermaa kuin toisiin! Vuoraa kakun reunat ensin ohuella kermavaahtokerroksella ja pursota sitten haluamallasia tavalla.




2 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Oli se synttärivieraille maistunut, se on aina vähän jännää, kun itse ei pääse maistamaan. Pitäisi vissiin jatkossa lohkaista aina pala etukäteen itselle!

      Poista