lauantai 21. kesäkuuta 2014

Mansikka-suklaamarengit

Kaikenlaisia marenkeja olen aina blogeissa ihaillut. Nyt tuli se hetki kun ne  tulivat tässäkin blogissa ajankohtaisiksi. Mun mielestäni ne sopivat juhannusaaton kahvipöytään tosi hyvin. Mansikan ja suklaan yhdistelmä tuntui mielenkiintoiselta. Aika äkkiä selvisi, että mansikan maku ja ihana vaaleanpunainen väri saadaan aikaan mansikan makuisella tomusokerilla. Tutkin valtavan määrän marenkireseptejä ja päädyin tekemään ihan oman reseptin, voi silti olla että joku on näillä määrillä ennenkin mansikka-suklaamarenkeja tehnyt. Meillä oli kahvipöydässä 18 henkeä, joten määrän piti olla reilu. Kahden pellillisen kypsentäminen onnistui hyvin uunissa kahdella tasolla kiertoilmalla. Jos huushollissa on kiertoilmauuni, kannattaa kyllä aina tehdä kerralla tämän kokoinen satsi. Toiselle pellille voisi tehdä vaikka pari marenkilevyä kakkua varten, jos ei pikkumarenkeja tarvitse näin isoa määrää. Mä tein nämä marengit pursottamalla ne Städterin 14 mm tähtityllalla. Ne onnistuivat tosi hyvin, olivat ihanan rapeita, mutta sisältä sitkeitä niin kuin niiden kuuluukin olla.












2 pellillistä, 26- 28 kpl/pelti
6 valkuaista
5 dl mansikanmakuista tomusokeria
1 rkl sitruunan puristettua mehua
100 g tummaa suklaata

Sulata suklaa vesihauteessa. Ota suklaa sivuun jäähtymään. Laita huoneenlämpöiset valkuaiset, tomusokeri ja sitruunamehu teräs- tai lasikulhoon. Laita kulho samaan vesihauteeseen, jossa suklaa oli, se nopeuttaa vatkaamista. Vatkaa seosta niin kauan, että se lämpenee. Nosta kulho pöydälle ja jatka vatkaamista niin kauan, kunnes seos on jäähtynyt ja jähmeää. Seoksen pitää pysyä kulhossa, kun sen kääntää ylös alaisin. Lisää suklaa seokseen, kääntele se lusikalla sekaan niin, että massa jää raidalliseksi. Nostele lusikalla kököjä tai pursota pellille leivinpaperin päälle. Kypsennä uunissa 100 asteessa tunti, laske sitten lämpötilaa 80 asteeseen ja paista vielä toinen tunti. Voit jättää marengit vielä hetkeksi uuniin luukku raollaan kuivumaan. Marengit säilyvät huoneenlämmössä kannellisessa astiassa  1 -2 viikkoa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti