sunnuntai 3. elokuuta 2014

Feta-tomaatti-punasipulipiirakka

Torstaina vietettiin oikein mukavaa lomailtaa. Mulla oli täällä meillä visiitillä mun ystäväni Anne, jonka puutarhurin koulutusta käytin surutta hyväkseni, kun tuonne takapihalle piti vähän laittaa uusia istutuksia. Hän oli mun kanssa valitsemassa kasvit ja vieläpä istuttikin ne. Kauniita istutuksia, ei voi muuta sanoa. Jos mä olisin itse ne valinnut ja istuttanut, ei se piha kyllä noin hienolta näyttäisi. Tein meille kahvipöytään kasvispiirakan kotimaisista makeista kirsikkatomaateista, uuden sadon punasipulista ja aidosta kreikkalaisesta fetajuustosta. Laitoin piiraaseen vähän timjamin makua, ei muita yrttejä. Lopputulos oli kyllä makuhermoja hivelevä. Olen ihan koukussa Lidlin puolentoista kilon peltipurkeissa myytävään kreikkalaiseen fetajuustoon. Purkissa on suolaliemi, jossa on kilon verran reilun kokoisia fetakiekkoja. Feta säilyy siellä suolaliemessä, joten ne kiekot voi käyttää sieltä vähitellen, vaikka purkki on avattukin. Isäntä touhusi omiaan ja me naiset taidettiin kaiken kaikkiaan parannella maailmaa kolmisen tuntia poreammeessa, siellä meni aika kuin siivillä! Piirakan ohjeen varioin tästä hyväksi havaitusta reseptistä, lisäsin pohjaan vähän kuivattua timjamia ja tuon liemen tein kokonaan ruokakermasta.











28 cm halkaisijaltaan oleva vuoka
Täyte:
2 punasipulia
200 -250 g fetajuustoa
vajaa rasiallinen kirsikkatomaatteja
Liemi:
3 (6 dl) prk ruokakermaa
3 munaa
1/2 tl suolaa
mustapippuria myllystä
2 rkl tuoretta timjamisilppua

Voitele vuoka. Sekoita ensin pohjan vehnäjauhot, leivinjauhe ja kuivattu timjami keskenään. Yhdistä sitten kaikki pohjan ainekset ja sekoita taikina. Taputtele se piirakkavuoan pohjalle ja ohuelti reunoille. Kaikista parhaiten tämä käy öljytyin käsin. Silppua ja kuullota punasipuli pannulla öljytilkassa. Levitä sipulisilppu pohjan päälle. Murustele seuraavaksi feta vuokaan. Sekoita liemi ja kaada se vuokaan. Halkaise kirsikkatomaatit ja painele niitä piiraan päälle haluamasi määrä halkaistu pinta ylös päin. Paista piirakkaa 200 asteessa uunin alimmalla tasolla noin 35 minuuttia. Jos piirakka alkaa tummua liikaa paiston aikana, peitä se leivinpaperilla. Tarjoa hieman haaleana.












4 kommenttia:

  1. Herkullisen näköistä ja ihanat raaka-aineet. Ei voi olla muuta kuin hyvää :) Tätä pitää kokeilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämän piirakan juju on tuo aito kreikkalainen feta ja pehmeä rahkapohja!

      Poista
  2. Juuri minun lempimaut <3 Ihanan näköinen piirakka!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli kyllä todella mehevää piirakkaa! ♥

      Poista