lauantai 11. tammikuuta 2014

Omenainen perunamuusi

Halusin tarjota täytetyn kalkkunanfileen kanssa perunamuusia, mutta jotenkin tuunattuna. Omenaa ja mitäs jos vähän sinappia? Muusista tuli oikein hyvää, vaihteluna sitä voi mainiosti tarjota näin. Omena maistuu  vähän ja sinappi antaa makuun mukavasti terävyyttä. Kannattaa rohkeasti kokeilla  muusin joukkoon jotain makuvivahteita antamaan!






ylimääräiset ainekset:
viittä keskikokoista perunaa kohti 1 pieni omena
tähän määrään 1/2 rkl sinappia

Tee muusi muuten, kuten yleensä teet. Minä teen sen näin: kuorin perunat, lohkon ne ja keitän vedessä, jossa suolaa. Vettä sen verran, että perunat juuri peittyvät. Laita lohkotut, kuoritut omenat perunoiden sekaan kiehumaan noin puolessa välissä kypsymistä, etteivät hajoa. Kaada perunoista melkein kaikki vesi pois, jätä vähän vettä kattilan pohjalle. (Voit halutessasi käyttää maidon sijaan pelkkää keitinlientä muusin notkistamiseen.) Muusaa perunat ja omena joko perunasurvimella tai vatkaimella. (Survon ensin ja viimeistelen vatkaimella!) Mausta muusi suolalla ja sinapilla ja laita joukkoon muutama voinokare (tai tilkka oliiviöljyä). Notkista muusi sopivan notkeaksi kiehautetulla maidolla (tai talteen ottamallasi keitinvedellä). 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti